Yksityinen kulutus on palautumassa voimalla. Kulutus kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia viime vuodesta, kun rokotekattavuuden nousu on vähentänyt viranomaisrajoituksia ja reaalisen ostovoiman kasvu on tukenut kysyntää. Kasvu on ensi vuonna keskimäärin vielä hieman nopeampaa, mihin vaikuttaa hyvä kasvuperintö kuluvalta vuodelta. Reaalinen ostovoima kasvaa jatkossa edelleen ja säästämisaste alenee.
Yksityisen kulutuksen rakenne muuttui viime vuonna selvästi tavaroiden suuntaan, kun moniin palvelualoihin iskivät erilaiset viranomaisrajoitukset ja kuluttajien oma kulutuskäyttäytymisen muutos pandemian aikana. Tilanne jatkui näin kuluvan vuoden alussa, mutta rokotekattavuuden noustessa tilanne on alkanut kesästä alkaen palautua kohti normaalia. Kokonaisuutena ottaen palautuminen ulottuu kuitenkin vielä ennustejakson loppupuolelle.
Kuluttajien luottamus oli huhti-elokuussa suhteellisen vakaa ja ylitti pitkän aikavälin keskiarvonsa. Luottamus oli viimeksi nykyisellä tasollaan kevättalvella 2018. Rokotuskattavuuden edelleen noustessa luottamus pysyy hyvällä tasolla, ellei covid-19-pandemia onnistu kiertämään rokotteiden antamaa suojaa.
Yksityinen kulutus kasvaa ennusteemme mukaan tänä vuonna kolme prosenttia viime vuodesta. Vuosineljänneksittäin tarkasteltuna kulutuksen kovin kasvu ajoittuu kuluvan vuoden kesään ja syksyyn. Viime vuodelta tulee kasvuperintöä puoli prosenttiyksikköä. Kasvuperintö kertoo, kuinka paljon kulutus kasvaisi, vaikka kuluvan vuoden aikana ei tulisi kasvua neljänneksittäin lainkaan. Perintö voi olla myös negatiivinen.
Ensi vuonna yksityinen kulutus kasvaa ennusteemme mukaan noin 3,6 prosenttia. Sitä tukee erittäin hyvä kahden prosenttiyksikön kasvuperintö kuluvalta vuodelta. Vuonna 2023 kulutuksen kasvu hidastuu vajaaseen kahteen prosenttiin.
Reaalinen ostovoima kasvaa tänä vuonna inflaation kiihtymisestä huolimatta noin yhden prosentin viime vuodesta, kun ansiotaso nousee, työllisyys paranee ja muut tulot kasvavat. Lisäksi säästämisaste alenee viime vuodesta ennusteemme mukaan noin 1,7 prosenttiyksikköä. Myös velkaantumisasteen nousu tukee yksityistä kulutusta.
Ensi vuonna reaalinen ostovoima kasvaa ennusteemme mukaan nopeammin kuin kuluvana vuonna, melkein kaksi prosenttia. Kasvua tukee ennustettu ansiotason hieman nopeampi nousu sekä edelleen työllisyyden paraneminen ja muiden tulojen kasvu. Ostovoiman kasvu hidastuu vuonna 2023 noin yhteen prosenttiin. Tällöin säästämisasteenkin arvioidaan olevan alentunut vain hieman nollan yläpuolelle.
Mrd. e | Muutos, % | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Tuloerä | 2020 | 2021E | 2022E | 2023E | 2020 | 2021E | 2022E | 2023E |
Palkat | 92,8 | 97,0 | 101,0 | 104,4 | -0,4 | 4,5 | 4,1 | 3,4 |
Työnantajan sosiaalivakuutusmaksut | 17,6 | 20,4 | 21,3 | 22,0 | -6,1 | 16,0 | 4,1 | 3,4 |
Toimintaylijäämä ja sekatulo | 18,1 | 18,5 | 19,0 | 19,3 | -1,7 | 2,1 | 2,7 | 1,8 |
Omaisuustulot, netto | 8,4 | 9,0 | 9,8 | 10,0 | -14,2 | 6,8 | 8,4 | 2,0 |
Tulonsiirrot kotitalouksille | 53,1 | 53,2 | 53,9 | 55,0 | 5,3 | 0,1 | 1,4 | 2,0 |
Tulonsiirrot julkiselle sektorille | 63,1 | 67,7 | 70,2 | 72,7 | -1,1 | 7,3 | 3,7 | 3,5 |
Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot | 127,0 | 130,3 | 134,7 | 138,0 | 0,1 | 2,7 | 3,3 | 2,5 |
Lähteet: Tilastokeskus, Etla. |
Kestokulutustavaroiden (mm. autot, huonekalut ja tietokoneet, paino käypähintaisessa yksityisessä kulutuksessa 8 prosenttia) kysynnän määrä kasvoi viime vuonna yli kaksi prosenttia, vaikka esimerkiksi uusien henkilöautojen kysyntä aleni selvästi. Kuluttajat ostivat muun muassa erilaisia elektronisia laitteita, urheilu- ja vapaa-ajan välineitä sekä huonekaluja.
Tänä vuonna kestokulutustavaroiden kysyntä kasvaa ennusteemme mukaan viime vuodesta keskimäärin yli kuusi prosenttia. Tämä on pitkälti erinomaisen viiden prosenttiyksikön kasvuperinnön ansiota.
Puolikestävien tavaroiden (mm. vaatteet, kirjat ja urheiluvälineet, paino 7 prosenttia) kysynnän kasvu aleni viime vuonna yli kymmenen prosenttia erityisesti vaatetuksen ja jalkineiden kaupan romahduksen seurauksena. Ennusteemme mukaan puolikestävien tavaroiden kysyntä elpyy tänä vuonna yli seitsemän prosentin kasvuun. Elpyminen hidastuu ensi vuonna, mutta kasvu jatkuu edelleen noin viiden prosentin vauhtia.
Määrän muutos, % | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Mrd.e | Edellisestä vuodesta | Keskimäärin | |||||
Kulutuserä | 2020 | 2020 | 2021E | 2022E | 2023E | 2016–20 | 2021–25E |
Kestävät kulutustavarat | 9,8 | 2,4 | 6,4 | 3,0 | 2,5 | 3,3 | 3,4 |
Puolikestävät tavarat | 8,5 | -10,7 | 7,4 | 4,8 | 2,3 | -0,7 | 3,6 |
Lyhytikäiset tavarat | 34,8 | 2,0 | 2,5 | 0,4 | 0,2 | 0,5 | 0,7 |
Palvelut | 62,6 | -7,8 | 2,0 | 5,0 | 2,3 | -0,1 | 2,6 |
Muut 1 | 5,0 | -10,1 | 2,6 | 7,9 | 2,4 | -3,8 | 3,7 |
Yksityiset kulutusmenot | 120,7 | -2,4 | 2,6 | 2,8 | 0,3 | -0,9 | 1,2 |
Kotitalouksien reaalinen ostovoima 2 | -0,4 | 1,1 | 1,8 | 1,1 | 1,2 | 1,2 | |
Arvon muutos, % | |||||||
Edellisestä vuodesta | Keskimäärin | ||||||
Kulutuserä | 2020 | 2021E | 2022E | 2023E | 2016–20 | 2021–25E | |
Kestävät kulutustavarat | 0,3 | 4,7 | 1,1 | 0,6 | 1,0 | ||
Puolikestävät tavarat | -10,9 | 7,3 | 4,4 | 1,9 | -1,6 | ||
Lyhytikäiset tavarat | 2,1 | 4,8 | 2,2 | 2,1 | 1,4 | ||
Palvelut | -6,6 | 3,8 | 6,9 | 4,2 | 0,5 | ||
Säästämisaste (kotitaloudet), % | 4,9 | 3,2 | 1,5 | 0,7 | 0,8 | 1,1 | |
Säästämisaste, % 3 | 4,7 | 3,0 | 1,3 | 0,6 | 0,4 | 1,0 | |
1 Muut = kotitalouksien nettokulutusmenot ulkomailla sekä voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kulutus. | |||||||
2 Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo jaettuna yksityisten kulutusmenojen hintaindeksillä. | |||||||
3 Säästämisaste: kotitaloudet ja niitä palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. | |||||||
Lähteet: Tilastokeskus, Etla. |
Lyhytikäisten tavaroiden (mm. elintarvikkeet, lääkkeet ja polttoaineet, paino 29 prosenttia) kysyntä kasvoi viime vuonna kaksi prosenttia, vaikka esimerkiksi polttoaineiden kysyntä väheni.
Etätyöskentely sekä ravintolakysynnän väheneminen siivitti päivittäistavaroiden kysynnän kasvun poikkeuksellisiin mittoihin. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien kysynnän määrä kasvoi 5,1 prosenttia edellisvuodesta, mikä oli nopein vauhti vuodesta 1975 alkaneen mittaushistorian aikana. Muuten kasvu oli 2010-luvulla keskimäärin alle yhden prosentin vuodessa. Kulutuskäyttäytymisen palaaminen kohti normaalia näkyy lähivuosina vastaavasti elintarvikkeiden kysynnän vähenemisenä, joskin pandemia on todennäköisesti jättänyt osin pysyvän vaikutuksen kysynnän rakenteeseen.
Ennusteemme mukaan lyhytikäisten tavaroiden kysynnän määrän kasvu on kuluvana vuonna vielä keskimäärin noin 2,5 prosenttia viime vuodesta ja pysyy edelleen aavistuksen positiivisena lähivuosina.
Palvelujen (paino 52 prosenttia, mistä asumisen osuus hieman yli puolet) kysynnän määrä aleni viime vuonna melkein kahdeksan prosenttia viranomaisrajoitusten ja kotitalouksien omien päätösten seurauksena. Tilanne jatkui näin myös kuluvan vuoden alussa. Rokotekattavuuden nousun myötä tilanne kuitenkin muuttuu. Ennusteemme mukaan palvelujen kysynnän määrä kasvaa tänä vuonna noin kaksi prosenttia viime vuodesta ja edelleen noin viisi prosenttia ensi vuonna.
Mrd.e | Muutos, % | Osuus kansantulosta, % | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Tuloerä | 2020 | 2020 | 2021E | 2022E | 2023E | 2020 | 2021E | 2022E | 2023E |
Työtulot | 110,5 | -1,4 | 6,3 | 4,1 | 3,4 | 57,0 | 58,0 | 57,5 | 58,0 |
Palkat ja palkkiot | 92,8 | -0,4 | 4,5 | 4,1 | 3,4 | 48,0 | 47,9 | 47,5 | 47,9 |
Työnantajan sos.turvamaksut | 17,6 | -6,1 | 16,0 | 4,1 | 3,4 | 9,1 | 10,1 | 10,0 | 10,1 |
Toimintaylijäämä ja sekatulo | 50,9 | -2,3 | 6,2 | 4,0 | -0,6 | 26,3 | 26,7 | 26,4 | 25,6 |
Yrityssektori | 32,7 | -2,4 | 8,4 | 4,6 | -1,8 | 16,9 | 17,5 | 17,4 | 16,7 |
Julkisyhteisöt | 0,2 | -27,9 | 3,9 | 2,4 | 2,1 | 0,1 | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
Kotitaloudet1, 2 | 18,1 | -1,7 | 2,1 | 2,7 | 1,8 | 9,3 | 9,1 | 8,9 | 8,9 |
Omaisuustulot, netto | 3,3 | 294,7 | 2,9 | 10,7 | -2,5 | 1,7 | 1,7 | 1,8 | 1,7 |
Yrityssektori | -10,0 | -31,3 | 14,2 | 5,9 | 3,9 | -5,2 | -5,7 | -5,7 | -5,8 |
Julkisyhteisöt | 4,9 | -12,3 | 19,2 | 4,8 | 3,0 | 2,5 | 2,9 | 2,9 | 2,9 |
Kotitaloudet1 | 8,4 | -14,2 | 6,8 | 8,4 | 2,0 | 4,4 | 4,5 | 4,6 | 4,6 |
Tuotannon ja tuonnin verot miinus tukipalkkiot | 28,9 | -6,9 | 9,9 | 6,6 | 3,0 | 14,9 | 15,7 | 15,9 | 16,0 |
Kansantulo | 193,6 | -1,2 | 4,6 | 5,0 | 2,5 | 100,0 | 100,0 | 100,0 | 100,0 |
Poistot | 46,2 | 2,0 | 2,5 | 4,5 | 3,5 | ||||
Ensitulo ulkomailta | 3,7 | 200,8 | -87,9 | 255,1 | 40,2 | ||||
Bkt markkinahintaan | 236,2 | -1,6 | 5,6 | 4,5 | 2,5 | ||||
1 Kotitaloudet sekä niitä palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. | |||||||||
2 Kotitalouksien toimintaylijäämä on asunnonomistajien omistusasumisen tulo. Sekatulo on ne tuloerät, joita ei voida erotella yrittäjäkotitalouden ja sen omistaman yrityksen välillä. Yrityssektorilla ja julkisyhteisöillä ei ole sekatuloa. | |||||||||
Lähteet: Tilastokeskus, Etla. |
Tutkija, VTL
050 410 1012
ville.kaitila@etla.fi
Suhdannevalikko