Kaikki tietävät Suomen talouden kasvavan liian hitaasti. Silti liian usein vieläkin väitetään, että talouskasvu kiihtyy riittävästi ilman lisätoimia. Tai että uudistukset voidaan tehdä sitten joskus, kun on parempi hetki. Oheinen analyysi osoittaa, että odottaminen muodostaa suuremman riskin kuin liian rohkea tekeminen.

Aineellinen elintaso on Suomessa noussut vaikeiden vuosien 2009–2015 jälkeen noin kahdeksan prosenttia. Koko talouden arvonlisällä mitattuna näyttää siltä, että emme olisi juurikaan jääneet enää jälkeen muista Pohjoismaista tai euroalueesta vuosina 2015–2023 (punaiset pallot pylväissä, kuvio 1).

Valitettavasti tilanne ei ole näin lohdullinen. Kun tarkastellaan niitä toimialoja, joilla hinnat muodostuvat markkinoilla, olemme jääneet muiden Pohjoismaiden elintason keskiarvosta edelleen kuusi ja euroalueestakin viisi %-yksikköä (tummansininen osa pylväistä). Tämä markkinasektori koostuu jalostuksen sekä tietointensiivisten palveluiden[1] ja jakelupalveluiden toimialoista[2]. Sen ulkopuolella ovat julkinen sektori, yksityiset hyvinvointipalvelut (sote ja koulutus), alkutuotanto, taiteen, viihteen ja virkistyksen toimialat sekä asuntotulon vuoksi myös kiinteistöala.[3]

Lataa Avaa

Julkinen sektori ja pääasiassa verorahoituksella toimivat yksityiset hyvinvointialat (vaaleansininen osat pylväistä) ovat nostaneet Suomen elintasoa yli kolme prosenttiyksikköä vuosina 2015–2023. Euroalueella näiden toimialojen vaikutus on ollut alle puolet Suomesta ja muissa Pohjoismaissa vaikutus on ollut jopa negatiivinen. Suomessa myös muu talous (vaaleanpunaiset osat pylväistä) on nostanut elintasoa. Se johtuu laskennallisen asuntotulon vaikutuksesta eikä varsinaisesta talouskasvusta.

Koko maan elintason kasvu pilkotaan usein työn tuottavuuden ja työllisyyden kasvuun. Kun sama tehdään toimialatasolla, syntyy kolmas termi, joka kuvaa rakennemuutosta. Tuottavuus ja työllisyys viittaavat kasvuun silloin, kun eri toimialojen osuudet koko maan työllisyydestä pidetään vakiona. Rakennemuutos puolestaan tarkoittaa toimialojen työllisyysosuuksien muutosta suhteessa toisiinsa. Se nostaa koko maan elintasoa silloin, kun hyvän tuottavuuskehityksen toimialoille siirtyy työllisyyttä heikon kehityksen aloilta.

Hajotelma paljastaa, että Suomen elintaso on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista markkinasektorin toimialoilla kaikkien kolmen tekijän vuoksi (kuvio 2). Ennen kaikkea työn tuottavuus, mutta myös työllisyys ja rakennemuutos ovat kehittyneet elintason kannalta heikommin kuin muissa Pohjoismaissa. Euromaista olemme jääneet jälkeen ennen kaikkea työllisyyden vuoksi. Toisin kuin muualla, Suomessa työvoimaa on siirtynyt pois talouskasvua tuovalta markkinasektorilta. Toki markkinasektorilla on hyvinkin menestyneitä aloja, kuten tietotekniikka- ja muut tietointensiiviset palvelut, mutta markkinasektorin kokonaiskuva on lohduton.

Lataa Avaa

Mitä pidempään talouskasvumme perustuu verovaroin rahoitetun toiminnan kasvuun, sitä enemmän pahennamme ongelmiamme ja siirrämme niitä tulevien sukupolvien ratkaistaviksi.

Taustalla ikääntyminen ja markkinatoimialojen heikko tuottavuus

Ikääntymisestä johtuva hyvinvointipalvelujen kasvu on toisaalta lisännyt kansantalouden työllisyyttä, mutta samalla heikentänyt koko talouden kasvua. Kun työvoimaa ei ole tarpeeksi, hyvinvointialojen kasvu näkyy vastaavasti markkinasektorin negatiivisena rakennemuutoksena. Työvoimaa ei ole riittänyt aloille, joilla on parempi ja nouseva tuottavuus. Markkinasektorin kehitys on ollut aneemista ihan omastakin syystä. Sen työllisyyden määrä ja työn tuottavuus ovat kehittyneet verrokkimaita heikommin.

Kehitystä ei voi sälyttää esimerkiksi Nokia-klusterin romahduksen kontolle, koska tarkastelujakso alkaa vasta vuodesta 2015.

Osittain heikko kasvu selittyy väärillä investoinneilla, mikä on lisännyt rakennuspääomaa, mutta ei vastaavasti tuottavuutta kohottavaa teknologista pääomaa (Pohjola, 2023). Osittain heikko tuottavuuskasvu on myös mysteeri, sillä arvonlisä Suomessa on kasvanut heikosti, vaikka työpanoksen ja pääoman määrän ja laadun vaikutus otettaisiin huomioon (Pohjola, 2025).

Ottaisimme suuren riskin, jos olettaisimme, että tämä niin sanottu kokonaistuottavuus lähtisi riittävään, saati Pohjoismaita nopeampaan kasvuun ihan vain odottamalla. Suomen kasvun toipumisen kannalta on olennaista sekä ikääntymisen vaikutusten lievittäminen että toimialojen oman toipumisen edistäminen. Väestöennusteiden mukaan ikääntymisen voimakkain vaihe kestää 2030-luvulle saakka, joten siltä osin kasvun hidasteet ovat pitkäaikaisia. Suomi voi onneksi sillä välin edistää kasvua lisäämällä koulutusta ja maahanmuuttoa, mikä helpottaisi työvoimapulaa sekä hyvinvointipalveluissa että markkinasektorilla.

Verokannustimia kannattaa harkita

Lisäksi Suomi tarvitsee toimia, joilla verrokkimaita hitaampi tuottavuuden kasvu saadaan piristymään. Näihin toimiin kuuluvat myös suhteellisen nopeasti vaikuttavat verokannustimet, sillä monet muut toimet auttavat meitä liian hitaasti.

Tutkimusten mukaan julkisen talouden kannalta turvallisin verokeino olisi ansiotulojen korkeimpien marginaaliverojen alennus. Se mitä todennäköisimmin nopeuttaisi talouskasvua niin paljon, ettei julkisen sektorin alijäämä edes kasvaisi (Kuusi ym., 2025). Hallituksen asettama Risto Murron työryhmä ei jostain syystä tarttunut tähän matalalla roikkuvaan hedelmään. Onneksi Murron ryhmältä tuli kuitenkin merkittävä verotuksen keventämisehdotus tutkimus- ja kehitysinvestoinneille sekä puhdasta siirtymää edistäville investoinneille.

Perinteisesti taloustutkimus ei ole pystynyt osoittamaan yhteisöverotuksen alentamiselle yhtä suuria dynaamisia vaikutuksia kuin marginaaliverojen laskulle. Yksi syy on se, että taloustutkimus jättää lähes poikkeuksetta osan yhteisöveron keventämisen vaikutuksista kokonaan laskematta.

Tutkimuksissa tavallisesti lasketaan yhteisöveron keventämisen (veroprosentin laskun tai poistojen ja vähennysten lisäämisen) vaikutus yhteisöveropohjaan eli voittoihin. Yhteisöverotuksen keventäminen ei kuitenkaan vaikuta pelkästään voittoihin, koska osa dynaamisista vaikutuksista syntyy uusista investoinneista.

Uusi investointi ei voi tuottaa voittoa, ellei uutta tehdasta pyöritetä tai konetta käytetä. Nämä koneenkäyttäjät saavat työstään palkkaa, jota verotetaan. Käteen jäävä tulo kulutetaan, mistä syntyy jälleen veroa.

Kun kaikki vaikutukset otetaan huomioon, yhteisöverotuksen keventäminen voi myös olla pidemmällä aikavälillä jopa itsensä rahoittava (Kangasharju, 2024). Varmaa se ei tietenkään ole vaan riippuu esimerkiksi siitä, onko yrityksille saatavilla työvoimaa vai meneekö yhteisöveron kevennyksen hyöty ennemminkin palkansaajille korkeampien palkkojen muodossa.

Sikäli kun nämä veronalennukset eivät tuo riittävästi talouskasvua, voidaan kompensaatiota julkiseen kirstuun hakea listaamattomien yhteisöjen verotuksesta, valtion omaisuuden myynnistä tai hallitusohjelman neljän miljardin investointihankkeen uudelleen kohdentamisesta.

---

[1] Informaatio ja viestintä, rahoitus, ammatillinen, tekninen ja tieteellinen toiminta sekä hallinto- ja tukipalvelut.

[2] Kauppa, kuljetus, majoitus ja ravitseminen.

[3] Kiinteistöalalla suuri osa arvonlisästä syntyy laskennallisesta asuntotulosta (Kangasharju, 2023).

Lähteet

Kangasharju, A. (2023). Ei edes nollakasvua – Suomen elintaso on kehittynyt luultuakin surkeammin.
Etla Kolumni 7.12.2023, https://www.etla.fi/ajankohtaista/kolumnit/ei-edes-nollakasvua-suomen-elintaso-on-kehittynyt-luultuakin-surkeammin/
Kangasharju, A. (2024). Yhteisöveron lasku on arvioitua kannattavampaa. Etla Muistio nro 151, https://pub.etla.fi/ETLA-Muistio-Brief-151.pdf
Kuusi, T., Kotamäki, M. & Kirkko-Jaakkola, M. (2025). Talous takalukossa – Suomen korkeiden rajaverojen ongelma. Etla Raportti nro 158, https://pub.etla.fi/ETLA-Raportit-Reports-158.pdf
Pohjola, M. (2023). Pääoma työn tuottavuuden kasvun lähteenä – Suomi kansainvälisessä vertailussa. Kansantaloudellinen aikakauskirja, s. 306–326.
Pohjola, M. (2025). Miksi Suomi ei kasva? Sitra Muistio 4.3.2025.