Suhdanne

Uutiset

Päästöt vähenevät vuodessa viitisen prosenttia – Suomen metsämaan nielujen pieneneminen uhkaa hiilineutraalisuustavoitetta

Päästöt vähenevät vuodessa viitisen prosenttia – Suomen metsämaan nielujen pieneneminen uhkaa hiilineutraalisuustavoitetta

Etlan syksyn päästöennusteessa arvioidaan Suomen kasvihuonekaasupäästöjen alenevan keskimäärin viitisen prosenttia vuodessa seuraavan viiden vuoden ajan. Kehitykseen vaikuttavat eniten energiahuollon päästövähennykset. Sitä, paljonko päästöjä pitäisi vähentää hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi, ei Etla nyt arvioi. Syynä on tilastointimuutos, jonka mukaan Suomen maankäyttösektori on muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi. Jollei maankäyttösektori palaudu selvästi hiilinieluksi, jää hallituksen tavoite hiilineutraaliudesta saavuttamatta.

Etlan tänään julkistamassa päästöennusteessa arvioidaan Suomen kasvihuonekaasupäästöjen alenevan keskimäärin noin 5 prosenttia vuodessa. Ennuste käsittää vuodet 2022–2026. Suurin vaikutus on energiahuollon päästöjen vähenemisellä sekä teknologisella kehityksellä.

Päästöennuste on osa Etlan laajaa suhdanne-ennustetta. Päästöjen kehitystä ennustetaan Suhdanteessa tehtyjen toimialojen tuotannon ja kotitalouksien kulutuksen määräennusteen sekä muutaman päästöintensiteetin kehitystä kuvaavan teknologiaskenaarion avulla.

Kasvihuonekaasupäästöt toimialoittain ja kotitalouksien kulutuksessa, milj. tonnia

Aiemmissa päästöennusteissa Etla on arvioinut, kuinka paljon päästöjä tulisi vuodessa vähentää, jotta Suomen hallituksen hiilineutraalisuustavoite saavutetaan. Tänä syksynä vastaavaa arviota ei poikkeuksellisesti tehdä, koska Tilastokeskuksen julkaisemassa päästöjen pikaennakossa Suomen luonnollinen hiilinielu, eli maankäyttösektori, on muuttunut päästölähteeksi. Metsämaan hiilinielu on uusissa laskelmissa arvioitu aiemmin luultua selvästi pienemmäksi.

Uusi maankäyttösektoria koskeva laskelma muuttaakin hiilinielutavoitteen saavuttamisen edellytykset täysin, huomauttaa ennusteesta vastaava Etlan tutkija Ville Kaitila.

− Koska maankäyttösektori onkin nyt yllättäen päästölähde, emme Etlassa voi laskea päästöuraa, jolla hiilineutraalisuustavoite saavutetaan. Hallituksen tavoite hiilineutraaliudesta vuonna 2035 jää näillä näkymin saavuttamatta, ellei maankäyttösektori palaudu selvästi hiilinieluksi, Kaitila arvioi.

Kasvihuonekaasupäästöennuste ja hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen, milj. tonnia CO2-ekv.

Tilastomuutoksen vuoksi hiilinielun aiempi data ei myöskään näy nyt julkaistuissa päästöennusteen kuvioissa. Historiallinen data päivittyy myöhemmin syksyllä. Kaitilan mukaan epävarmuus maankäyttösektorin tilastoissa aiheuttaa sen, että Suomen todellista kehitystä kohti hiilineutraaliutta on mahdoton arvioida.

− Tässä vaiheessa onkin parempi keskittyä tuotannon ja kotitalouksien aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen seurantaan ja vähentämiseen, hän toteaa.

Ilman teknologista kehitystä, päästöt kasvaisivat

Ilmastopolitiikan talousvaikutuksia tutkitaan Etlassa parhaillaan useammassakin eri tutkimushankkeessa. Hankkeista vastaava tutkimusjohtaja Tero Kuusi huomauttaa, että metsäsektorilla on suuri merkitys ilmastopolitiikan onnistumiselle, kuten myös ympäristöteknologian innovaatioilla. Ilman teknologista kehitystä, päästöt kasvaisivat.

− Suomi on edelläkävijä päästöjen hillinnässä, yhteiskuntamme sopeutumiskyky on vertailuissa hyvä. Monet ilmastonmuutoksen ilmiöt ovat meillä nettopositiivisia pienillä lämpötilamuutoksilla. Epävarmuus vaikutuksista kuitenkin kasvaa, kun ennustettu lämpötila nousee. Se, että pysymme muiden mukana ympäristöteknologisessa kehityksessä, on meille pienenä avotaloutena olennaisen tärkeää, Kuusi korostaa.

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoittamassa hankkeessa Ilmastonmuutoksen kokonaistaloudelliset vaikutukset julkiseen talouteen tarkastellaan ilmastomuutoksen vaikutuksia Suomen julkiseen talouteen eri näkökulmista. Etlan, Suomen ympäristökeskuksen ja Demos Helsingin yhdessä toteuttama hanke kokoaa tietoa globaaleista ja paikallisista ilmastoriskeistä skenaarioiksi ja täsmentää niiden vaikutuksia Suomen kansantalouden eri sektoreihin. Etlan Tero Kuusen vetämän hankkeen tulokset valmistuvat vuoden 2022 lopulla.

Etlan laaja talousennuste, syksyn Suhdanne 2022 julkaistaan maanantaina 19.9. klo 9.30. Julkistustilaisuutta voi seurata myös webinaarina klo 10-11.

Ilmoittaudu julkistustilaisuuteen

Avainsanat:

Lisätietoja

Kaitila Ville

Ville Kaitila

Tutkija, VTL

050 410 1012

Kuusi Tero

Tero Kuusi

Tutkimusjohtaja, FT

041 444 8144

Liitteet

Etlan syksyn Suhdanteen 2022 päästöennuste

etla-suhdanne-syksy-2022-paastoennuste.pdf, 56 kt, 12.9.2022

Lataa: Etlan syksyn Suhdanteen 2022 päästöennuste pdf
Scroll